Pages

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulun välipäivät

Joulun välipäivät ovat edenneet leppoisissa merkeissä. Niin sanottu joulusiivo on vielä tekemättä, mutta eihän se ketään haittaa, eihän? Perjantaina käytiin Inkan kanssa hammasleikkauksen jälkitarkastuksessa. Leikkaushaava on parantunut erinomaisesti, hyvä näin :) Alla muutama kuva välipäivien vietosta
 
Kulttuuria: kävimme katsomassa Hobitti - Odottamaton matka

Suojakelin innoittamina väsättiin lumilyhty

Välillä on käyty ulkoilemassa ja tutkimassa lumista metsää

Levätty ollaan aika paljon, ihanaa!

Ja vieraitakin on poikennut - Totti tomerana :)



maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhaisaa Joulua!

Inka ja koko muu talon väki toivottaa kaikille oikein
Rauhaisaa Joulua ja Onnea Vuodelle 2013!



tiistai 18. joulukuuta 2012

Toipilaat

Kotimme on toiminut muutaman päivän toipilaskotina. Ensimmäinen potilas saapui meille torstaina. Lempi oli steriloitavana ja tuli sitten toipumaan tänne ”maalle”. Lempi kun asuu kerrostalon kolmannessa kerroksessa, niin näin vältyttiin portaissa kiipeily heti leikkauksen jälkeen.

Lempin toipuminen on sujunut hienosti. Ensimmäisenä yönä käytiin kerran pissakeikalla ulkona, mutta muuten yö sujui suhteellisen rauhallisesti. Seuraavat yöt nukuttiinkin sitten jo normaalisti. Lempi on jo kotona ja siellä kaikki on OK.

 Kaikenmaailman tötteröitä sitä joutuu päässään pitämään ;)

 Oi joi, olo on vielä hieman kurja.

Ja sitten Inka… Inkalta murtui ja irtosi viikko sitten oikea etukulmahammas (komplisoitu kruunumurtuma). Hampaasta jäi osa paikoilleen ja se leikattiin eilen pois eläinlääkäri Tessan toimesta (Porin Eläinlääkäripalvelut). Inka oli leikkauksen jälkeen hyvin hiljaista tyttöä, eikä ole tänäänkään paljoa riehunut. Ruoka maistui aamulla, mutta muuten Inka on nukkunut hyvin hiljaa peiton alla :)

Voi tätä kurjuutta!

Inka hieman pöllyissä :)