Pages

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Vihertää

Toukokuu on siinä vaiheessä, että kaikkialla vihertää ihanasti. Äitienpäivän aikaan meidän nurkilla kukki valkovuokot. Eipä tarvinnu kauas niitäkään enää lähteä metsästämään. Pelloilla on käynyt aikamoinen aherrus ja omallakin pihalla on jo nurmikko ajettu muutamaan kertaan.

Inkan kanssa käydään taas agitreeneissä. Kisoihinkin tässä pitäisi pikkuhiljaa vissiin ilmoittautua. Kiirutta on toukokuussa pitänyt. Meillä oli tiluksillamme Avoimet ovet tuossa viikko sitten. Päivä oli enemmän kuin onnistunut. On se vaan hienoo, kun on ihania ystäviä!

 Lempi piti huolta makkaroista Avoimien ovien päivänä :)

Tänä viikonloppuna on aherrettu talkoolaisena HPSH:n järjestämässä näyttelyssä. Kaksi päivää buffetissa meni kuin siivillä hauskassa seurassa. Tänään sunnuntaina kävi Siirikin pyörähtämässä kehässä muutamaan otteeseen tuloksella vet ERI 1, SA, PN 3, ROP-vet ja isossa kehässä BIS-vet 3. Ei hassumpaa! Sen kunniaksi Sirpukka söi autossa yksin ollessaan muutaman munkin ja siinä sivussa meni pari pullaakin ;)

 Iloinen veteraani vatsa täynnä pullaa :)

Inka kirmaili iloisena pitkin pihaa, kun tultiin kotiin näyttelyistä :)

Ja minä kun en noiden kanssa ulos mene - takaisin sisälle ja heti!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kottikärryt

Siis kottikärrykin täytyy nykyään koota itse! No eipä tuo kokoominen ollut kauhean monimutkainen juttu, mutta kuitenkin. Kärry saatiin kasattua ilman pahempia häiriötekijöitä. Inka kylläkin oli kiinnostunut pyörästä ja yritti sitä purrakin välillä...

 Tuli hankittua kunnon rakentajankärry!
 
Vili tutkii pihaa ja Siiri seuraa tarkkana :)

Lauantaina osallistuttiin Inkan ja Siirin kanssa Suskin järjestämään hoffitapaamiseen. Innokkaalle porukalle oli varattu Noormarkusta halli, jossa pääsi harjoittelemaan tottista ja agilityä. Osallistuttiin Inkan ja Siirin kanssa tuohon agilityosuuteen. Harjoitus onnistui Inkan kanssa hyvin. Erityisen iloinen olin siitä, että Inka suoritti mustan putken ongelmitta. Siirin kanssa otettiin myös pikkupätkä putkia ja matalia hyppyjä.

Oikein mukava lauantai erinomaisessa seurassa! Kiitos Suskille, kun jaksat näitä tapaamisia järkätä. Oli muuten plikat ihan poikki lopuniltaa ja tänäänkin vielä on uni maittanut ;)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuajelulla

Vappuaatto vietettiin rauhallisesti perinteitä kunnioittaen. Emäntä oli nukkumassa jo yhdeksän aikaa. Tänään heittäydyttiin ihan hurjiksi ja lähdettiin vappuajelulle. Löysimme ajelun päätteeksi itsemme Harjavallan voimalaitokselta ihmettelemässä juoksutuksia.

Sumuverhon takana voimalaitos ja jylisevät vesimassat

Vesi oli vielä jäätävää, mutta pitihän jokeen mennä kastautumaan :)

Ei nyt ehdi kameraan tiirailemaan - ympärillä on kaikkee jännää ;)

Kotimatkalla törmäsimme Pelholan väkeen. Olivat vappukävelyllä läheisellä teollisuusalueella... outoa porukkaa tämä koiraväki ;)