Pages

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kesä etenee

Hupsista, kuukausi hurahti sukkelaan. Mitäs me oikeen ollaan touhuttu. Tiistaisin on käyty ahkeraan agilityharjoituksissa. Suski oli ohjaajana alkukesästä ja sen jälkeen ohjaksiin tulivat Lena ja Pasi. Maastojuoksuharjoituksiin olemme osallistuneet kolme kertaa.

Juhannus vietettiin Pelholassa aita- ja porttitalkoiden merkeissä. Ohjelmassa oli töiden lisäksi rauhallista illanviettoa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Ja sauna tietysti lämpes myös! Myöhemmin illalla sade ajoi porukan kasvihuoneen suojiin, jossa nautimme Kaitsun paistamia lättyjä.

 Juhannuksen viettoa... joko saa mennä?

Loppuillasta istuttiin kasvihuoneessa kisujen kanssa :)

Viikko juhannuksesta olimme talovahtina Pelholassa. Isäntäväki lähti Kuopioon ja me vietimme rauhallisen viikonlopun maalla. Koirista kotiin olivat jääneet Elsa, Siiri ja Helka. Inkalla ja Helkalla riitti virtaa ja tytöt viettivät suurimman osan ajasta ulkona temmeltämässä. Elsa ja Siiri tyytyivät seuraamaan kaksikon kohellusta arvokkaasti etäämpänä.

Helka odottaa seuraavaa siirtoa silmät sirillään ;)

Inka sunnuntaiaamuna. Rauhallista on, vielä...

Ja täksi viikonlopuksi olemme saaneet Lempin vieraaksemme. Lempin emäntä läksi reissuun Tallinnaan ja viettää aikaansa mm. keskiaikapäivillä ja yöpyy näin (Old Chapel) tylsässä paikassa ;) Odotin jonkinlaista katastrofia, mutta Inka ja Lempi ovat käyttäytyneet mallikkaasti. Välillä käydään riehumassa takapihalla ja sisällä ollaan oltu esimerkillisen kiltisti. On tainnut ikä tehdä tehtävänsä, kun sisällä örveltäminen on jäänyt vallan pois.



No eikö kunto riitä? Jaksaa, jaksaa, meinaa Inka!!

2 kommenttia:

  1. Ai oikeestikko Lempi ja Inka ei oo saanu mitään katastrooffii aikaseksi, ihmeellistä :D

    VastaaPoista
  2. Ihan totta, olivat oikein hienosti! Lempi oli jopa yhden "ylimääräyön" meillä :)

    Nina

    VastaaPoista